Viljeltyjen lohikalojen maantieteellinen uudelleenjako vähentää lohen juoksemista ja käsittelytiheyttä simulaatiotutkimuksessa.

Isäntätiheys on keskeinen tekijä loisten dynamiikassa, ja usein loisten määrä kasvaa nopeasti isäntätiheyden myötä. Norjalaisen lohikalanviljelyn yhteydessä tämä mekanismi on johtanut eroihin viljeltyjen lohikalojen tuotannon lisäämisen ja loisten aiheuttamien kielteisten vaikutusten vähentämisen välillä. Lohen linssit ovat haitallisia eläinten hyvinvoinnille, koska lohia käsitellään ja ne leviävät maatiloilta luonnonvaraisiin lohikaloihin. Tässä yhteydessä kirjoittajat tutkivat, miten lohikalatilan biomassan uudelleenjako voi haitata linssitoukkien vaihtoa viljelylaitosten välillä ja siten vähentää lohen kuorikuormitusta ja käsittelytiheyttä. Tarkemmin sanottuna ne käyttävät stokastista simulaatiomallia, joka on asennettu Norjan vesiviljelystä saatuihin empiirisiin tietoihin, selvittääkseen, miten linssien runsaus ja käsittelyt reagoivat, kun järjestelmän biomassaa jaettiin harvemmille ja suuremmille tiloille, jotka sijaitsevat kauempana toisistaan. Jotta kalojen kasvu, kausiluonteisuus ja kohorttikehitys säilyisivät realistisena, populaation dynamiikkaa simuloitiin Norjan historiallisten tuotantotietojen lisäksi. Tutkimuksessa simuloitiin useita skenaarioita, joissa yhä useammat tilat suljettiin ja niiden biomassa jaettiin muille tiloille, joilla on vastaavat kohortit. Tulokset osoittavat, että harvempien ja suurempien tilojen lukumäärä ja käsittelytiheys vähenevät ja että tilojen strateginen poistaminen, joka perustuu niiden merkitykseen oseanologisessa liitosverkostossa, parantaa tätä vaikutusta. Korostetaan joitakin keskeisiä mekanismeja, jotka olisi otettava huomioon alueellisessa tuotantosuunnittelussa ja lohikalanviljelyn tuotantolupien myöntämisessä.