UKK

Kun vesiviljely toteutetaan kestävällä tavalla, se voi auttaa ratkaisemaan joitakin tämän päivän kiireellisimpiä ongelmia.

— Vesiviljely tuottaa ravitsevaa ja monipuolista ruokaa kasvavalle maailman väestölle.

— Vesiviljely vähentää tarvetta pyytää enemmän luonnonvaraisia kaloja, jotta voidaan vastata kalojen kasvavaan kysyntään, ja edistää siten kalakantojen säilyttämistä.

— Se voi tarjota tuoretta ja paikallista ruokaa. Elintarvikkeiden toimittaminen lähempänä kuluttajia mahdollistaa liikenteen hiilidioksidipäästöjen vähentämisen.

— Vesiviljely voi tuottaa elintarvikkeita ja rehuja, joiden ilmasto- ja ympäristövaikutukset ovat vähäisemmät kuin muilla viljelymuodoilla (esim. nautaeläinten kasvattaminen maitoa tai lihaa varten). Kuluttamalla enemmän vesiviljelystä peräisin olevia elintarvikkeita voimme myös vähentää viljelypainetta maalla.

— Vesiviljelytoiminta voi olla tulonlähde ja kehityslähde syrjäisille rannikko- ja maaseutuyhteisöille, joilla on vain vähän vaihtoehtoja. Tietyt vesiviljelytyypit edistävät ekosysteemien ja biologisen monimuotoisuuden säilyttämistä (esim. nilviäisten viljely, laajaperäinen vesiviljely lammikoilla ja kosteikoilla sekä levien ja muiden selkärangattomien viljely). Näihin palveluihin kuuluvat veden puhdistaminen liiallisista ravinteista ja orgaanisesta aineksesta tai ekosysteemien ja biologisen monimuotoisuuden säilyttäminen ja ennallistaminen.

— Ennen kuin vesiviljelylaitokset voivat toimia, tulevien vesiviljelyalan tuottajien on saatava lupa toimivaltaisilta kansallisilta viranomaisilta (joskus alueviranomaiset voivat olla vastuussa luvista). Viranomaiset tarkastavat, onko laitoksen ehdotettu sijainti sopiva, ja selvittävät huolellisesti sen mahdolliset ympäristövaikutukset.

— Vesiviljelyalan tuottajat tarvitsevat luvan ennen kuin ne käyttävät viljelylaitoksessa merivettä tai makeaa vettä. Kun vesimuodostuma palaa ympäristöön, vesimuodostuman tila ei saa huonontua.

— Lisäksi vesiviljelypitopaikkojen on oltava eläinten terveyttä käsittelevien terveysviranomaisten rekisteröimiä tai hyväksymiä, ja sekä viljelijällä että näillä viranomaisilla on velvollisuus valvoa mahdollisia tauteja.

— Kun kaikki luvat on saatu, vesiviljelyalan tuottajien on täytettävä useita edellytyksiä sen varmistamiseksi, että vesiviljelytoiminnassa kunnioitetaan ympäristöä, ihmisten ja eläinten terveyttä ja eläinten hyvinvointia.

— Luvan saaneiden tilojen on edelleen seurattava ympäristövaikutuksiaan.

— Ympäristön suojelemiseksi tuottajat voivat käyttää ainoastaan hyväksyttyjä rehuja, puhdistusaineita ja lääkkeitä.

— Eläinten terveyden osalta viljelijöillä on myös velvollisuus pitää useita rekistereitä, mukaan lukien tiedot siitä, kuinka monta eläintä maatilalle saapuu ja sieltä poistuu ja kuinka monta ihmistä kuolee. Niiden on myös kirjattava toimenpiteet, joita ne toteuttavat ehkäistäkseen ja hallitakseen tautien riskiä. Kuluttajien terveyden suojelemiseksi vesiviljelyn harjoittajien on noudatettava tiukkoja elintarvikehygieniaa ja eläinten terveyttä koskevia sääntöjä. Ne saavat käyttää vain hyväksyttyä ja valvottua rehua.

— Eläinlääkkeiden käyttö edellyttää eläinlääkärin antamaa lääkemääräystä, ja ainoastaan myyntiluvan saaneet eläinlääkkeet ovat sallittuja noudattaen määrättyjä varoaikoja ja jäämien enimmäismääriä. Viljelijöiden on kirjattava kaikki käyttämänsä eläinlääkkeet ja säilytettävä lääkemääräysten jäljennökset.

— Lisäksi viljelijöiden on varmistettava tuotantoeläinten inhimillinen kohtelu koko tuotantosyklin ajan sekä teurastuksen ja kuljetuksen aikana.

Sen selvittämiseksi, voidaanko vesiviljelyhanke toteuttaa jollakin alueella, on tehtävä alueen elinkelpoisuustutkimus (esim. laadukkaan veden saatavuus, puuttumattomuus muihin käyttötarkoituksiin, vesiviljelypaikkojen perustamista alueelle koskevat edellytykset) ja mahdolliset viljeltävät lajit. Vesiviljelylle on monia mahdollisia paikkoja (esim. maalla, rannikkovesillä, avomerellä, suistoalueella, lammikoissa ja jokien vieressä). Luvan saamiseksi kullakin toimipaikalla on erilaiset ehdot ja suoritettavat tutkimukset ovat erilaisia. Toimivaltaiset viranomaiset yksilöivät joskus aiemmin tutkitut alueet, joilla vesiviljelytoiminta on mahdollista ja priorisoituja, mikä nopeuttaa lupien saamista alueella sijaitsevalle viljelylaitokselle.

Vaikka teoriassa kaikkia kalalajeja voitaisiin käyttää vesiviljelyyn, vain muutama niistä (noin 10) on tällä hetkellä tärkeä osa EU:n vesiviljelytuotantoa. Erityisesti viljellään lajeja, joiden biologia on hyvin tunnettu ja joiden lisääntyminen vankeudessa on mahdollista. Samalla näiden lajien markkinakysynnän ja markkinahinnan on oltava sellainen, että tuotanto on kannattavaa.

EU:n vesiviljelylajeille on olemassa hyvin erilaisia tuotantomenetelmiä, joista tärkeimpiä ovat seuraavat (STECF Aquaculture Economic Data Table, 2023):

— Lohen kotelot, kynät, kierrätysjärjestelmät ja altaat;

— Kirjolohen säiliöt ja kilpa-altaat, kierrätysjärjestelmät ja lammikot;

— Kynät, säiliöt, lammikot, meribassin ja hammasahvenen kierrätysjärjestelmät;

— Lautat, sekaviljely, simpukoiden lokiviiva;

— Lammikot, altaat, raitiotiet, portit, karppien sekaviljely;

— Altaat, pitkäsiima-alukset, lautat ja sekaviljely osteria varten;

— Lammikot, kilpa-altaat, äyriäisten altaat;

— Pohja-, säiliö- ja raitiotiet, kynät, kierrätysjärjestelmät, moniviljely, lautat, pitkäsiima, merilevän säiliöt;

— Mikrolevien avoimet tai suljetut bioreaktorit.

Lisäksi varhaisissa kasvuvaiheissa useimpien kalalajien ja merilevien on oltava hautomossa ja taimitarhassa. Nilviäisten siemenet tuotetaan hautomoissa tai kerätään luonnosta.

Kaiken taloudellisen toiminnan tavoin myös vesiviljely vaikuttaa ympäristöön. Tämä riippuu toiminnan hallinnoinnin laadusta, sijaintipaikan soveltuvuudesta ja tuotantojärjestelmästä. Asianmukaisesti hoidettu vesiviljely voi myös olla proteiinintuotantomenetelmä, jonka hiilijalanjälki ja ympäristöjalanjälki ovat muita viljelymuotoja pienemmät. Lisäksi tietyt vesiviljelyn muodot (esimerkiksi nilviäisten viljely, allas- ja kosteikkovesiviljely sekä levien ja muiden selkärangattomien viljely) voivat asianmukaisesti hoidettuina tarjota monia ekosysteemipalveluja. Näihin palveluihin kuuluvat muun muassa ylimääräisten ravinteiden ja orgaanisen aineksen talteenotto ympäristöstä tai ekosysteemien ja luonnon monimuotoisuuden suojeleminen ja ennallistaminen.

EU:n ympäristölainsäädännössä ja kansallisen lainsäädännön täytäntöönpanossa on vahvistettu EU:n vesiviljelyä koskeva sääntelykehys, jolla varmistetaan vesiviljelytoiminnan mahdollisten ympäristövaikutusten lieventäminen (hiilijalanjäljen, jätevesien, jätteiden tai muiden meriekosysteemeihin ja makean veden ekosysteemeihin kohdistuvien vaikutusten osalta) ja se, että vesiviljelytoiminta ei vahingoita merkittävästi ekosysteemejä tai luonnon monimuotoisuutta.

EU:n vesiviljelyalan ympäristötehokkuutta voidaan kuitenkin edelleen parantaa I) sen varmistaminen, että ympäristölainsäädäntöä sovelletaan täysimääräisesti ja että sen tavoitteet saavutetaan; II) vesiviljelyn vaikutusten lieventäminen edelleen; sekä iii) edistämällä vesiviljelyä, jonka ympäristövaikutukset ovat pienemmät, ja ekosysteemipalveluja tarjoavaa vesiviljelyä.

Kestävämpää ja kilpailukykyisempää EU:n vesiviljelyä koskevilla strategisilla suuntaviivoilla vuosiksi 2021–2030 pyritään parantamaan vesiviljelyalan ympäristötehokkuutta rajoittamalla edelleen vesiviljelyn vaikutuksia sekä edistämällä ympäristön ja ilmaston kannalta hyödyllisimpiä vesiviljelytyyppejä, kuten vähätrofista vesiviljelyä ja luonnonmukaista vesiviljelyä.

Vesiviljely edellyttää hyvää veden laatua vesieläinten optimaalisen terveyden ja hyvinvoinnin sekä vesiviljelylaitoksen kannattavuuden varmistamiseksi. Sen vuoksi vesiviljelyn kannalta on erityisen tärkeää, että EU:n jäsenvaltiot torjuvat veden pilaantumista Euroopan vihreän kehityksen ohjelmassa määritellyn saasteettomuustavoitteen mukaisesti.

Vesiviljelyn tuottajat tarvitsevat luvan ennen kuin ne käyttävät viljelylaitoksessa merivettä tai makeaa vettä. Kun vesimuodostuma palaa ympäristöön, vesimuodostuman tila ei saa huonontua. EU:n vesiviljelylaitoksista peräisin olevien päästöjen on täytettävä EU:n tiukat vedenlaatunormit sekä tiukat kansalliset, alueelliset ja paikalliset säännökset.

Tietyillä vesiviljelymuodoilla, kuten nilviäisten viljelyllä sekä levien ja muiden selkärangattomien viljelyllä, voidaan asianmukaisesti hoidettuina parantaa veden laatua liiallisten ravinteiden ja orgaanisen aineksen imeytyessä ympäristöstä.

Kiertovesijärjestelmät ovat maalla sijaitsevia vesiviljelylaitoksia – joko ulkoilmaa tai sisätiloja – jotka minimoivat vedenkulutuksen suodattamalla, säätämällä ja uudelleenkäyttämällä vettä.

Perinteiseen lammikkoon tai avovesiviljelyyn verrattuna RAS:n vedenkierrätysprosessi mahdollistaa viljelyolosuhteiden valvonnan ja jätteen keräämisen. Lisäksi maalla harjoitettavassa vesiviljelyssä vältetään tautien ja loisten leviäminen ulospäin ja rajoitetaan niiden leviämistä ulospäin. RAS antaa lupauksia kestävämmästä elintarviketuotannosta, jossa makean veden kulutus vähenee ja kuljetusmatkat ovat lyhyempiä, koska kalaa voidaan kasvattaa lähempänä markkinoita. Viljelyolosuhteita valvomalla vesiviljelyn tuotanto nopeassa hälytysjärjestelmässä on mahdollista lähes kaikkialla paikallisista olosuhteista riippumatta. Siirtämällä tuotantoa maalla se voi myös lieventää käytettävissä olevan tilan niukkuutta ja kilpailua merialueille pääsystä.

Toisaalta RAS-laitos on yleensä energiaintensiivinen ja kallis. Investointikustannukset ovat korkeat, ja kierrätysteknologia kuluttaa valtavia määriä energiaa ja edellyttää ammattitaitoisen työvoiman valvontaa ja hallintaa. Lisäksi teknologian on vielä osoitettava kannattavansa laajamittaista tuotantoa, erityisesti suolaisten vesiympäristöjen osalta.

Viljeltyjen kalojen rehussa on oltava merkittäviä määriä (35–50 prosenttia) erittäin sulavia proteiineja ja korkealaatuisten rasvojen avulla runsaasti energiaa, jotta voidaan säilyttää niiden aktiivisuus ja kasvu. Tällaisten vesifaasien valmistukseen käytettävissä olevat raaka-aineet ovat peräisin kolmesta päälähteestä:

I) vehnästä, soijasta ja maissista saatavat kasvituotteiden sivutuotteet.

II) Kalajauho ja kala- ja meriäyriäisistä saatu öljy, vaikka niiden osuus rehusta on pienenemässä.

III) Joissakin tapauksissa myös maaeläintuotannon sivutuotteet, jotka ovat erittäin ravitsevia.

Nykyisin edistetään kestäviä ruokintajärjestelmiä, joilla rajoitetaan riippuvuutta luonnonvaraisista kannoista peräisin olevasta kalajauhosta ja kalaöljystä elintarviketuotannossa esimerkiksi kannustamalla käyttämään vaihtoehtoisia proteiiniainesosia, kuten leviä tai hyönteisiä, tai muilta teollisuudenaloilta peräisin olevaa jätettä. Tämä näkyy myös kestävämpää ja kilpailukykyisempää EU:n vesiviljelyä koskevissa strategisissa suuntaviivoissa vuosiksi 2021–2030.

Luonnonmukaisesta tuotannosta ja luonnonmukaisesti tuotettujen tuotteiden merkinnöistä 30 päivänä toukokuuta 2018 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2018/848 (https://eur-lex.europa.eu/legal-content/EN/TXT/?uri=CELEX%3A32018R0848) mukaan luonnonmukainen tuotanto on yleinen tilanhoito- ja elintarviketuotantojärjestelmä, jossa yhdistyvät ympäristön ja ilmastotoimien parhaat käytännöt, luonnon monimuotoisuuden korkea taso, luonnonvarojen säilyttäminen sekä tiukkojen eläinten hyvinvointia koskevien vaatimusten ja tiukkojen tuotantovaatimusten soveltaminen, joka vastaa yhä useampien kuluttajien kysyntää tuotteista, jotka on tuotettu luonnollisilla aineilla ja prosesseilla. Tässä asetuksessa ja tietyissä asiaa koskevissa johdetuissa säädöksissä säädetään luonnonmukaista vesiviljelyä koskevista yksityiskohtaisista tuotantosäännöistä, joihin kuuluvat ympäristövaatimukset, luonnonmukaiseen tuotantoon siirtymisen määräajan noudattaminen, ravitsemusta, eläinten hyvinvointia, terveydenhuoltoa ja kotieläintaloutta koskevat vaatimukset, yksityiskohtaiset eläintiheydet lajien osalta ja tiukat rajoitukset ulkoisten tuotantopanosten käytölle, muun muassa eläinlääkäreiden hoidossa.

Voidakseen käyttää luonnonmukaisen tuotannon EU-tunnusta ja maininnan ”luonnonmukainen” tuotteidensa merkinnöissä luomualan toimijoiden on oltava toimivaltaisten viranomaisten hyväksymän tarkastuslaitoksen sertifioimia ja todistettava, että ne harjoittavat toimintaansa luonnonmukaista tuotantoa koskevan EU:n asetuksen mukaisesti.

Lisätietoa EU:n luomusertifiointijärjestelmästä ja sen täytäntöönpanosta on saatavilla seuraavalla komission verkkosivustolla:

Luonnonmukainen maatalous (https://agriculture.ec.europa.eu/farming/organic-farming_en). Lisäksi usein kysyttyä -asiakirja luonnonmukaista tuotantoa koskevista säännöksistä, mukaan lukien luonnonmukaista vesiviljelyä koskeva luku, on saatavilla osoitteessa https://agriculture.ec.europa.eu/system/files/2022-09/organic-rules-faq….