Kun vesiviljely toteutetaan kestävällä tavalla, se voi auttaa ratkaisemaan joitakin tämän päivän kiireellisimpiä ongelmia.

— Vesiviljely tuottaa ravitsevaa ja monipuolista ruokaa kasvavalle maailman väestölle.

— Vesiviljely vähentää tarvetta pyytää enemmän luonnonvaraisia kaloja, jotta voidaan vastata kalojen kasvavaan kysyntään, ja edistää siten kalakantojen säilyttämistä.

— Se voi tarjota tuoretta ja paikallista ruokaa. Elintarvikkeiden toimittaminen lähempänä kuluttajia mahdollistaa liikenteen hiilidioksidipäästöjen vähentämisen.

— Vesiviljely voi tuottaa elintarvikkeita ja rehuja, joiden ilmasto- ja ympäristövaikutukset ovat vähäisemmät kuin muilla viljelymuodoilla (esim. nautaeläinten kasvattaminen maitoa tai lihaa varten). Kuluttamalla enemmän vesiviljelystä peräisin olevia elintarvikkeita voimme myös vähentää viljelypainetta maalla.

— Vesiviljelytoiminta voi olla tulonlähde ja kehityslähde syrjäisille rannikko- ja maaseutuyhteisöille, joilla on vain vähän vaihtoehtoja. Tietyt vesiviljelytyypit edistävät ekosysteemien ja biologisen monimuotoisuuden säilyttämistä (esim. nilviäisten viljely, laajaperäinen vesiviljely lammikoilla ja kosteikoilla sekä levien ja muiden selkärangattomien viljely). Näihin palveluihin kuuluvat veden puhdistaminen liiallisista ravinteista ja orgaanisesta aineksesta tai ekosysteemien ja biologisen monimuotoisuuden säilyttäminen ja ennallistaminen.

— Ennen kuin vesiviljelylaitokset voivat toimia, tulevien vesiviljelyalan tuottajien on saatava lupa toimivaltaisilta kansallisilta viranomaisilta (joskus alueviranomaiset voivat olla vastuussa luvista). Viranomaiset tarkastavat, onko laitoksen ehdotettu sijainti sopiva, ja selvittävät huolellisesti sen mahdolliset ympäristövaikutukset.

— Vesiviljelyalan tuottajat tarvitsevat luvan ennen kuin ne käyttävät viljelylaitoksessa merivettä tai makeaa vettä. Kun vesimuodostuma palaa ympäristöön, vesimuodostuman tila ei saa huonontua.

— Lisäksi vesiviljelypitopaikkojen on oltava eläinten terveyttä käsittelevien terveysviranomaisten rekisteröimiä tai hyväksymiä, ja sekä viljelijällä että näillä viranomaisilla on velvollisuus valvoa mahdollisia tauteja.

— Kun kaikki luvat on saatu, vesiviljelyalan tuottajien on täytettävä useita edellytyksiä sen varmistamiseksi, että vesiviljelytoiminnassa kunnioitetaan ympäristöä, ihmisten ja eläinten terveyttä ja eläinten hyvinvointia.

— Luvan saaneiden tilojen on edelleen seurattava ympäristövaikutuksiaan.

— Ympäristön suojelemiseksi tuottajat voivat käyttää ainoastaan hyväksyttyjä rehuja, puhdistusaineita ja lääkkeitä.

— Eläinten terveyden osalta viljelijöillä on myös velvollisuus pitää useita rekistereitä, mukaan lukien tiedot siitä, kuinka monta eläintä maatilalle saapuu ja sieltä poistuu ja kuinka monta ihmistä kuolee. Niiden on myös kirjattava toimenpiteet, joita ne toteuttavat ehkäistäkseen ja hallitakseen tautien riskiä. Kuluttajien terveyden suojelemiseksi vesiviljelyn harjoittajien on noudatettava tiukkoja elintarvikehygieniaa ja eläinten terveyttä koskevia sääntöjä. Ne saavat käyttää vain hyväksyttyä ja valvottua rehua.

— Eläinlääkkeiden käyttö edellyttää eläinlääkärin antamaa lääkemääräystä, ja ainoastaan myyntiluvan saaneet eläinlääkkeet ovat sallittuja noudattaen määrättyjä varoaikoja ja jäämien enimmäismääriä. Viljelijöiden on kirjattava kaikki käyttämänsä eläinlääkkeet ja säilytettävä lääkemääräysten jäljennökset.

— Lisäksi viljelijöiden on varmistettava tuotantoeläinten inhimillinen kohtelu koko tuotantosyklin ajan sekä teurastuksen ja kuljetuksen aikana.

Sen selvittämiseksi, voidaanko vesiviljelyhanke toteuttaa jollakin alueella, on tehtävä alueen elinkelpoisuustutkimus (esim. laadukkaan veden saatavuus, puuttumattomuus muihin käyttötarkoituksiin, vesiviljelypaikkojen perustamista alueelle koskevat edellytykset) ja mahdolliset viljeltävät lajit. Vesiviljelylle on monia mahdollisia paikkoja (esim. maalla, rannikkovesillä, avomerellä, suistoalueella, lammikoissa ja jokien vieressä). Luvan saamiseksi kullakin toimipaikalla on erilaiset ehdot ja suoritettavat tutkimukset ovat erilaisia. Toimivaltaiset viranomaiset yksilöivät joskus aiemmin tutkitut alueet, joilla vesiviljelytoiminta on mahdollista ja priorisoituja, mikä nopeuttaa lupien saamista alueella sijaitsevalle viljelylaitokselle.

Vaikka teoriassa kaikkia kalalajeja voitaisiin käyttää vesiviljelyyn, vain muutama niistä (noin 10) on tällä hetkellä tärkeä osa EU:n vesiviljelytuotantoa. Erityisesti viljellään lajeja, joiden biologia on hyvin tunnettu ja joiden lisääntyminen vankeudessa on mahdollista. Samalla näiden lajien markkinakysynnän ja markkinahinnan on oltava sellainen, että tuotanto on kannattavaa.

EU:n vesiviljelylajeille on olemassa hyvin erilaisia tuotantomenetelmiä, joista tärkeimpiä ovat seuraavat (STECF Aquaculture Economic Data Table, 2023):

— Lohen kotelot, kynät, kierrätysjärjestelmät ja altaat;

— Kirjolohen säiliöt ja kilpa-altaat, kierrätysjärjestelmät ja lammikot;

— Kynät, säiliöt, lammikot, meribassin ja hammasahvenen kierrätysjärjestelmät;

— Lautat, sekaviljely, simpukoiden lokiviiva;

— Lammikot, altaat, raitiotiet, portit, karppien sekaviljely;

— Altaat, pitkäsiima-alukset, lautat ja sekaviljely osteria varten;

— Lammikot, kilpa-altaat, äyriäisten altaat;

— Pohja-, säiliö- ja raitiotiet, kynät, kierrätysjärjestelmät, moniviljely, lautat, pitkäsiima, merilevän säiliöt;

— Mikrolevien avoimet tai suljetut bioreaktorit.

Lisäksi varhaisissa kasvuvaiheissa useimpien kalalajien ja merilevien on oltava hautomossa ja taimitarhassa. Nilviäisten siemenet tuotetaan hautomoissa tai kerätään luonnosta.