Vesiviljelyssä käytettävien antibioottien vaihtoehtojen uudelleentarkastelu

Vesiviljelytuotannon nopea kasvu 1980-luvulta lähtien on johtanut taudinpurkausten lisääntymiseen. Mikrobilääkkeiden vahingollinen ja/tai virheellinen käyttö viljeltyjen vesieläinlajien tauteja vastaan on merkittävä uhka menestyksekkään ja kestävän vesiviljelyalan kehitykselle ja kasvulle. Mikrobilääkeresistenssin lisääntyminen on tärkeä seuraus siitä, että vesieliöpopulaatioissa on vaikea hoitaa yleisiä bakteeritauteja ja että elintarvikkeissa ja niistä saatavissa tuotteissa on antibioottijäämiä, mikä johtaa tuonnin epäämiseen ja kansainväliseen kauppaan kohdistuviin kielteisiin vaikutuksiin. Mikrobilääkeresistenssin esiintymistiheyden vähentämiseksi hyviin vesiviljelykäytäntöihin ja tehokkaisiin bioturvallisuuskäytäntöihin olisi sisällyttävä antibioottien harkittu ja vastuullinen käyttö ja niissä olisi myös harkittava antibioottien vaihtoehtojen käyttöä sairauksien ehkäisyn hallinnan lisäksi. Tässä artikkelissa tarkastellaan kirjallisuutta, jossa käsitellään antibioottien käyttöön liittyvän ongelman laajuutta, mikrobilääkeresistenssin ilmaantumista vesiviljelyssä ja toteuttamiskelpoisia vaihtoehtoja (esim. rokotukset, bakteriofagit, päätösvaltainen vaimennus, probiootit ja prebiootit, kananmunan keltuaisen vasta-aine ja lääkekasvijohdannaiset). Lisäksi keskustellaan kokemuksista, joita on saatu erityisistä tapaustutkimuksista, kuten viljellyn lohen rokottamisesta Norjassa ja ”erityisistä taudinaiheuttajista vapaiden” siementen käytöstä bioturvaamisstrategian ensisijaisena ja olennaisena osana.