Mallijärjestelmä, jolla arvioidaan kahden eri ravitsemusstrategian taloudellista suorituskykyä viljellyssä merilohessa (Salmo salar L.)

Tässä asiakirjassa arvioidaan lohenviljelyn rehukustannusten eroja kahden tiheän energiapitoisen rehustrategian perusteella: yksi muistuttaa teollisuuden suosimaa runsasrasvaisten ruokavalioiden käyttöä (LP: alhainen proteiini-rasva-suhde), kun taas toisessa strategiassa ravintoenergia on enemmän peräisin proteiinista (HP: suuri proteiini-rasva-suhde). Esitetään kaksi erilaista taloudellista mallia, jotka perustuvat kolmeen erilaiseen ruokintakokeeseen: yksi laajamittainen kaupallinen ja kaksi pienimuotoista koetta. Kaikki kokeet tehtiin vuoden ikäisellä smoltilla (S1). Tuotantokustannukset ovat nousseet vuosina 2009–2016, ja esitetyt tiedot kuvaavat rehuproteiinien ja -öljyjen hintojen yleistä nousua. Ravintoproteiinit ovat kalliimpia kuin lipidit, ja isoenergeettisissä ruokavalioissa proteiinia tiheämmän rehun hinta on korkeampi kuin tiheän rasvan. HP-ruokavaliot johtavat suurempaan rehulaskeumaan ruhoissa, mikä johtaa huomattavasti alhaisempaan rehun muuntoasteeseen kuin suosittuihin kaupallisiin isoenergeettisiin LP-ruokiin. Koska rehun muuntaminen ruhoiksi on parantunut, HP-rehustrategia alentaa rehukustannuksia. Lisäksi HP-rehustrategia edistää nopeampaa kasvua, jonka ansiosta viljelijät voivat lyhentää tuotantosykliä. Tuotantosyklin lyhentäminen tarjoaa mahdollisuuden alentaa kokonaistuotantokustannuksia. Jos ruokavaliostrategia lisää kasvua, kokonaiskustannusten aleneminen olisi kohdennettava rehukustannuksiin eli rehukustannusten alenemiseen. Ravinnon avulla aikaansaadut ruhojen painon paraneminen tuottaa kaupattavampia tuotteita, mikä lisää tuloja. Nykyinen mallijärjestelmä osoitti, että lohiteollisuuden suosima perinteinen runsasrasvainen ruokavalio, vaikka se on halvempaa kuin runsaasti isoenergistä proteiinia sisältävä ruokavalio, ei välttämättä ole alhaisempien rehukustannusten lähtöaine.