Viljeltyjen simpukoiden aineenvaihdunnan hiilidioksidibudjetti luoteis-Iberian niemimaan erittäin tuottavassa kasvatusjärjestelmässä

Merisimpukoiden vesiviljelyn hiilijalanjäljen arviointi edellyttää tarkkaa arviota tuotantohyödykkeisiin ja vesiviljelytoimintaan liittyvästä hiilidioksidin vapautumisesta mutta myös viljeltyjen lajien metabolisesta hiilidioksidibudjetista. Nykyisin on eroja prosesseissa, jotka sisällytetään talousarvioon, miten ne arvioidaan ja mitä mittakaavaa olisi sovellettava yksilöstä ekosysteemiin. Myös laitoskohtaiset ympäristöolosuhteet ja viljelymenetelmät vaikuttavat merkittävästi arvioihin. Tässä yhteydessä olemme keränneet ympäristöön, biokemiallisiin ja aineenvaihduntaan liittyviä tietoja julkaistuista tieteellisistä artikkeleista, raporteista ja olemassa olevista tietokannoista, jotta voidaan esitellä simpukoiden vesiviljelyn metabolista hiilidioksidia Luoteis-Iberian niemimaan rannikon tuloaukoilla. Analysoimme simpukanlihan ja kuorten tuotannon vaikutusta yhdessä ja erikseen. Yksittäisen asteikon mukaan kuoren hiilidioksidipäästöt arvioidaan kuorimatriisiproteiinisynteesin avulla tapahtuvasta hiilidioksidin poistamisesta ja hiilidioksidin vapautumisesta laskennan ja regeneroinnin aikana kuoren ylläpidon tukemiseksi. Simpukanlihassa oleva orgaaninen hiili ja soluhengityksen avulla vapautuva hiilidioksidi vaikuttavat hedelmälihan hiilidioksidibudjettiin. Yksittäisten simpukoiden metabolista hiilijalanjälkeä arvioitaessa otetaan huomioon ainoastaan kalkointi- ja hengitysprosessit, koska simpukanlihassa ja kuorissa oleva orgaaninen hiili palaa ilmakehään CO2:na suhteellisen lyhyessä ajassa. Vaikka simpukoiden metabolinen hiilijalanjälki pysyy vakaana 365 kg:ssa hiilidioksidia kuoritonnia kohti, se vaihtelee 92–578 kg:sta simpukanlihatonniin. Tämä suuri vaihtelu riippuu simpukoiden kylvöajasta ja korjuukoosta, mikä johtuu lihan ja kuoren erilaisista kausittaisista kasvumalleista. Sedimentteihin haudattuihin simpukoiden ulosteisiin mahdollisesti liikkumattoman hiilidioksidin sisällyttäminen johtaisi metabolista hiilijalanjälkeä koskevien arvioiden pienenemiseen jopa 6 prosenttia yksittäisiin arvioihin verrattuna.