Voiko makean veden merilohen ravitsemuksen parantaminen lisätä kalojen kestävyyttä, eloonjäämistä ja kasvua meriveden siirron jälkeen?

Meriveden lohenviljelyn meriveden (SW) vaiheessa menetetään paljon kalaa, ja suurin osa tästä menetyksestä tapahtuu heti lohen siirtämisen jälkeen. Tässä tutkimuksessa oletetaan, että makean veden (FW) aikana ruokavalioon tehdyt parannukset vaikuttavat kalojen kasvuun, eloonjäämiseen ja pysyvyyteen myöhemmin SW-vaiheessa. Tämän testaamiseksi lohiparralle annettiin viittä kokeellista ruokavaliota FW:ssä 12 °C:ssa. Kaupallisen kontrolliruoan lisäksi kalalle annettiin ruokavaliota, jonka rasvahappokoostumus muuttui ja jonka tavoitteena oli olla enemmän kuin lohen luonnollinen rehu FW:ssä, ruokavalio, jossa oli suurempia pitoisuudet tiettyjä AA/N-yhdisteitä (metioniinia, lysiiniä, treoniinia ja tauriinia), ruokavalio, jossa metioniinin ja tiettyjen B-vitamiinien (folaatti, B12 ja B6) pitoisuudet olivat suuremmat, sekä loppuruoka, jossa yhdistyivät kaikki nämä mahdolliset parannukset. SW:n siirron yhteydessä eri ruokavalioiden syöttämien kalojen kestävyyttä testattiin siirtämällä kalat suoraan SW:hen kolmessa eri lämpötilassa (8, 12 ja 16 °C:ssa ilman aiempia toksiklimaatioita) ja siirtämällä ne avoimiin verkkokarsinoihin samalla kun niitä ruokittiin yhteisellä kaupallisella ruokavaliolla. Kalojen kasvu ja niiden suhteellinen koostumus eivät poikenneet toisistaan ruokavalioryhmittäin. Kaikki ruokavalioryhmät näyttivät toimivan hyvin SW:hen siirtymisessä, ja vaikka SW:n siirtyminen kaloihin sai aikaan stressivasteen, tämä ei eronnut merkittävästi ruokavalioryhmien välillä. SW:hen 8 °C:ssa siirrettyjen kalojen kuolleisuus oli korkeampi, limakerros pieneni ja mittakaavahäviöiden ja haavojen esiintyvyys lisääntyi, mutta tämä koski kaikkia ruokavalioryhmiä. Näin ollen suoraa siirtoa SW:hen kalaa alemmassa lämpötilassa ei voida suositella. Kahdessa korkeimmassa lämpötilassa kattilaryhmien välillä oli joitakin eroja. Tätä lukuun ottamatta yhdessäkään mitatuista terveyteen tai hyvinvointiin liittyvistä muuttujista ei ilmennyt eroja ruokavalioryhmien välillä, mikä viittaa siihen, että kontrolliruokavalio oli jo riittävä.