Kalastus- ja vesiviljelytoimia hätätilanteissa (FARE) ei useinkaan kohdenneta lainkaan tai ne voivat heikentää alan vakautta. Tällä verkko-opiskelukurssilla pyritään parantamaan kalastus- ja vesiviljelyalaan vaikuttaviin hätätilanteisiin varautumisen...
Kurssilla otetaan käyttöön vesiviljelyn bioturvaamisen edistyksellinen hallintapolku (PMP/AB), jossa käytetään riskiperusteista lähestymistapaa vesiviljelyalan yleisen kestävyyden parantamiseksi. Siinä esitetään käsitteet ja toimet, joita tarvitaan...
Tällä kurssilla otetaan käyttöön kalastus- ja vesiviljelytuotteiden harmonoidun järjestelmän (HS) nimikkeistö, jossa esitetään maailmanlaajuiset ja FAO:n kalastusalan kansainvälisen kaupan välineet, kuten etuuskohteluun oikeuttava pääsy ja...
Hankkeen lyhyt kuvaus: VeriFish on kaksivuotinen hanke, jota rahoitetaan Horisontti Eurooppa -puiteohjelmasta ja jonka tarkoituksena on tarjota helposti saatavilla oleva ja dynaaminen kehys todennettavissa oleville kestävyysindikaattoreille, joilla...
Tässä laitoksessa esitellään sinistä muutosta käytännössä, josta ovat osoituksena FAO:n yhteistyössä jäsenten, kumppaneiden ja keskeisten sidosryhmien kanssa johtamat toimet ja aloitteet, joiden tarkoituksena on sisällyttää vesielintarvikkeet...
Baltic MUPPETS tarjoaa innovoijille ainutlaatuisen tilaisuuden vaikuttaa konkreettisesti simpukoiden kestävään viljelyyn ja tuotekehitykseen tukemalla tulevaisuuteen suuntautuvia ratkaisuja, jotka parantavat paikallista taloutta ja Itämeren...
Kyllä, se on toteutettavissa, mutta tekniset, tekniset ja kustannushaasteet ovat edelleen olemassa. Avomerellä tai alttiina olevien valtamerien vesiviljelyn tuleva kehitys riippuu teknologiasta, jota käytetään valtameren ilmaston ääri-olosuhteiden voittamiseksi, logistisista ongelmista, jotka liittyvät rehun ja muiden tuotantopanosten tuomiseen maatilalle, offshore-työalustojen kehittämisestä ja esineiden internetiin perustuvien alustojen etävalvonnasta, jotta alustoja voidaan viestiä ja hallinnoida tekoälyyn perustuvilla optimointijärjestelmillä.
Integroitu monitrofinen vesiviljely (IMTA) on vesiviljelytyyppi, jossa useita eri trofiatasoilta peräisin olevia vesilajeja (esim. kalaa, merilevää, äyriäisiä tai muita selkärangattomia) viljellään lähellä samaa tuotantojärjestelmää tehokkuuden parantamiseksi, jätteiden vähentämiseksi ja ekosysteemipalvelujen, kuten biologisen kunnostamisen, tarjoamiseksi.
Kestävämpää ja kilpailukykyisempää EU:n vesiviljelyä koskevissa strategisissa suuntaviivoissa vuosiksi 2021–2030 edistetään muun muassa ympäristön ja ilmaston kannalta hyödyllisimpiä vesiviljelytyyppejä.
IMTA voi kattaa monia erityyppisiä vesiviljelyjärjestelmiä, kuten maalla sijaitsevia vesiviljelyjärjestelmiä (esim. lammikot) ja verkkokarsinoita (esim. kalanviljelyn yhdistäminen simpukoiden ja merilevien tuotantoon pohjalla ja pohjalla). Tavoitteena on kuitenkin aina lisätä ympäristön kestävyyttä, talouden vakautta ja yhteiskunnallista hyväksyttävyyttä kokonaisvaltaisten ja kiertotalouteen perustuvien lähestymistapojen puitteissa.
IMTA-järjestelmät parantavat vesiviljelyn kestävyyttä jäljittämällä luonnollisia ravinnekiertoja. Näissä järjestelmissä orgaaninen aines, jota yksi laji, kuten kala, ei käytä, muuttuu resurssiksi muille, kuten merileville ja nilviäisille, jotka käyttävät ravinteita kasvuun. Järjestelmän tehokkuus riippuu ympäristötekijöistä, kuten alueen ravinnepitoisuudesta, elintarvikkeiden saatavuudesta ja hydrodynamiikasta.
IMTA-sopimuksen hyväksymisessä on edelleen useita haasteita. Esimerkiksi EU:n lainsäädännön mukaan vesiviljelyeläimet eivät voi olla jäterehua, mikä tarkoittaa, että voimassa oleva oikeudellinen kehys mitätöi mallit, joissa kalat yhdistetään tiettyihin suodattajiin ja detritivores-lajeihin (matalatrofilajit simpukoiksi ja merikurkuiksi), jotka kierrättävät kalojen syömättä jääneestä rehusta ja ulosteesta peräisin olevat ravinteet. Näiden haasteiden arvioimiseksi ja niihin vastaamiseksi EU rahoittaa useita IMTA-hankkeita, kuten Astral (https://www.astral-project.eu/ ) ja AquaVitae (https://aquavitaeproject.eu/).
Vuonna 2020 EU:n vesiviljelytuotanto oli yhteensä 1,2 miljoonaa tonnia, jonka arvo oli 3,9 miljardia euroa. Tuolloin tärkeimmät vesiviljelylajit olivat merisimpukat (19 prosenttia EU:n kokonaistuotannosta), kirjolohi (17 prosenttia), sinisimpukat (11 prosenttia), tyynenmerensimpukat (9 prosenttia), kultaotsasimpukat (8 prosenttia), Välimeren simpukat (7 prosenttia), meribassi (7 prosenttia), merikarppi (7 prosenttia) ja Atlantin tonnikala (3 prosenttia). Näiden yhdeksän lajin osuus EU:n vesiviljelyn kokonaistuotannosta on 87 prosenttia (STECF 22–17-EU).
