Strategiset näkökohdat kalanrehukäyttöön perustuvan laajamittaisen merileväteollisuuden perustamiseksi: norjalainen tapaustutkimus

Soijaproteiinitiiviste (SPC) on kalanrehun keskeinen ainesosa, ja suurin osa siitä on peräisin Brasiliasta. Brasilian soijateollisuus on kuitenkin tietojen mukaan johtanut merkittäviin ympäristöongelmiin, kuten metsäkatoon. Näin ollen tutkitaan uusia proteiinilähteitä, ja viljellystä merilevästä uutettua proteiinia pidetään vaihtoehtoisena. Sen vuoksi tutkimme, miten merileväproteiinituote (SPP) voi kilpailla lisäsuojatodistuksen kanssa kalanrehun proteiiniainesosana. Tutkimuksessa käytetään paikannusmatriisia, sähkölakiin liittyviä kustannusanalyysejä ja Monte Carlo -simulaatioiden avulla tehtävää epävarmuusanalyysia, ja siinä yksilöidään keskeisiä tutkimushaasteita. Aluksi todetaan, että nousevan merilevän tuotantokustannukset ovat liian korkeat, jotta ne olisivat kilpailukykyisiä kalanrehusovelluksista. Tämän haasteen ratkaisemiseksi tutkitaan kahta ratkaisua. Ensinnäkin tarvitaan huomattavia investointeja viljely- ja jalostusinfrastruktuuriin mittakaavan saavuttamiseksi, ja ehdotetaan 65,000 tonnin kannattavuusrajaa. Toinen mutta lupaavampi keino, mieluiten yhdessä ensiksi mainitun kanssa, on merileväproteiinin ja arvokkaiden merilevien ainesosien uuttaminen. Kun mannitoli ja laminaran ovat SPP:n rinnakkaistuotteita, positiivisen pohjaviivan todennäköisyys on 25–30 prosenttia. Louhintaprosesseja koskevat tutkimukset ovat sen vuoksi tarpeen lisäarvoa tuottavien ainesosien erottamisen maksimoimiseksi. Ajan mittaan on odotettavissa, että SPP:n kilpailuasema paranee tuotantomäärien kasvun ja parempien biojalostamoprosessien ansiosta.