Eurooppalaisen vesiviljelyn jalostuksen sivutuotteiden ravitsemuksellinen luonnehdinta strategisen käytön helpottamiseksi

Vesiviljelyn kestävyysanalyyseissä ei yleensä oteta huomioon jalostuksen sivutuotteiden kohtaloa ja arvoa. Tutkimuksen tarkoituksena oli kuvata viiden tärkeän Euroopassa viljellyn eväkalalajin jalostuksen yleisten sivutuotteiden (päät, kehykset, leikkuujätteet, nahka ja sisäelimet) ravintosisältöä. Merilohi (Salmo salar), meribassi (Dicentrarchus labrax), kultaotsa-ahven (Sparus aurata), karppi (Cyprinus carpio) ja piikkikampela (Psetta maxima), jotta voidaan saada tietoa parhaista käyttöstrategioista. Tilintarkastustuomioistuimen tulokset osoittavat, että hedelmälihan kokonaistuotos (64–77 prosenttia) on huomattavasti suurempi (64–77 prosenttia), jos se jalostetaan kokonaisuudessaan, verrattuna fileisiin (30–56 prosenttia). Tilintarkastustuomioistuin havaitsi, että merilohesta, meribassista, kultapagellista ja piikkikampelan rungoista saadut päät, kehykset, leikkuujätteet ja nahat osoittivat keskisuurta tai suurta syötävää satoa, keskisuurta tai suurta rasvahappoa (EPA) ja dokosaheksaeenihappoa (DHA), mikä osoittaa, että suora käyttö ihmisravinnossa on merkittävää. Sivutuotteet, jotka eivät ole houkuttelevia käytettäväksi suoraan elintarvikkeissa mutta joiden tuhkapitoisuus on alhainen ja joiden raakavalkuais-, rasva-, EPA- ja DHA-pitoisuus on keskitasoinen tai korkea, kuten sisäelimet, voitaisiin ohjata eläinten rehuksi. Iho osoitti mielenkiintoisia ravintoarvoja, mutta sillä on enemmän potentiaalia muissa kuin elintarvikesovelluksissa, kuten muoti-, kosmetiikka- ja lääketeollisuudessa. Tulokset osoittavat, että eurooppalaisen vesiviljelyn suoraa arvoa elintarvikkeina, rehuina ja muina kuin elintarvikkeina voidaan lisätä ilman tuotantomäärien kasvua tai lisäresurssien käyttöä. Korostetaan, että on tärkeää muuttaa kuluttajien käsityksiä ja puuttua infrastruktuuriin ja lainsäädännöllisiin esteisiin käytön maksimoimiseksi.